Hei

Tänään oksensin jo aamulla. Luulin herätessäni, että en oksentaisi, sillä minulla ei ollut lainkaan huonoa oloa. Kun kävelin minun asunnossa ympyrää, minua alkoi kuitenkin oksettamaan. Menin vessaan ja oksensin lavuaariin. Sen jälkeen menin sänkyyn miettimään. Kun olin miettinyt jonkin aikaa, menin taas oksentamaan. Nyt yrjösin pönttöön. Olen ostanut eräänä päivänä Citymarketista kuusi litraa Ingmanin jugurttia. Sen vuoksi sitä on minulla jääkaapissa. Minulle on tullut tavaksi käydä öisin yöryypyllä jugurttipurkin suulla. Sen vuoksi oli helppoa oksentaa eikä vaikeampaa kuin esimerkiksi jos on syönyt pizzaa.

Minulle tuli nyt mieleen, että minua ärsyttää jos pizza kirjoitetaan pitsa. Että joku esimerkiksi menee pitseriaan. Tulee mieleen pitsi. Yhtä tyhmää olisi jos kirjoittaisi menevänsä piziä nypläämään. Minusta, jos kirjoittaa pitsa, tulee mieleen että ei osaisi kirjoittaa Z-kirjainta koska se on jotenkin vierasperäinen ja hankala. Ainakin sen lausuminen olisi muka liian hankalaa.

Oksensin tietysti sen takia että juopottelin eilen. Minun piti juoda vain tilkkanen, mutta jostakin syystä innostuin ja join kuin sika. En muista kotiin tulemisesta mitään. Kinasin yhden mihen kanssa euroviisuasioista ja lopulta se hermostui minulle. Se vaihtoi pöytää ja jäin siihen yksin möllöttämään. Sen jälkeen en muista. Onkohan ne ajatukset joita ei muista, jossakin pään uumenissa kuitenkin tallessa ja niitä pääsisi ajattelemaan esimerkiksi hypnoosissa? Vai onkohan ne kertakaikkiaan vain pudonneet ulos päästä? Aivoissa on monenlaisia paikkoja joihin kätkeytyy paljon tietoa. Voi olla sitenkin, että niillä hölinöillä ei ole hirveästi kuitenkaan käyttöä ja ne on järjestetty suoraan jonnkein takavaraston perukoille. Tai alkoholi on tuhonnut juuri sen kohdan aivosta jossa se tieto oli.

Minulle tuli tänään jostakin syystä mieleen sellainen juolahdus, että blogit ovat muotia. Kysyin muropaketista neuvoa, kannattaako minunkin, ja miten voisin tehdä oman? Ensin neuvottiin englanninkieliselle sivulle, mutta en osannut siellä saada mitään alkuun. Seuraavaksi minut neuvottiin tänne, ja täällä pääsin sinuiksi heti. Olen ajatellut että tämä voisi ola minulle sopivaa harrastamista. Ennenvanhaan vain tytöt kirjoittivat päiväkirjoja, nykyään isotkin ukot. Minä kirjoitin pienenä vaikka olin poika. Äiti oli ostanut minulle päiväkirjan sillä pidin kauheasti kissanpennuista ja se kirja oli vihreä jossa oli kissanpennunkuva. Minua alkoi silloin jostakin syystä itkettämään. Minusta oli kilttiä, etä äiti oli ostanut minulle sellaisen kirjan. Siinä oli pieni lukkokin, ja avain jonka hukkasin ensimmäiseksi. Pidin sitä kirjaa kätkössä puuliiterin vintillä purujen joukossa. Löysin sen myöhemmin aikuisena. Siinä oli vain vähän kirjoitusta. Olin yhtenä päivänä laskenut ampiaisia. Olin laskenut kolmekymmentäkahdeksan.

Tänään en voi illalla kirjoittaa mitä olen päivällä puuhannut muuta sillä olen illalla muissa menoissa. Aion myös hieman juopotella. Toivon että olisi hauskaa eikä mitään yllättävää sattuisi. En aio muutenkaan kirjoittaa joka päivä jos en viitsi. Kirjoitan aina kuin haluan vain. Se onkin harrastuksessa hyvä että voi harrastaa jos haluaa. Jos on sellaisia harrastuksia kuin hevoset tai koira, on niiden kanssa mentävä ulkoilemaan ja syötettävä niitä, vaikka olisi kuinka väsynyt ja ulkona sataisi litratolkulla vettä.

Menen nyt hetkeksi nukkumaan tai ainakin sänkyyn miettimään.

Terveisin Tulkku